MS Office -ohjelmien osaamista suurasiakkaille jopa 10 eurolla per henkilöPohjoismaiden johtava tietotekniikan ja projektijohtamisen koulutusyritys Tieturi Oy tuo markkinoille uuden etäopiskelukonseptin tietotekniikan perusteiden koulutukseen. IISI-koulutuskonseptin on kehittänyt suomalais-ruotsalainen Eyescream, jonka liiketoiminnan Tieturi osti maaliskuun alussa.
Tavoittelemme IISI-konseptilla erityisesti suuria, kansainvälisiä organisaatioita, jotka haluavat nostaa koko henkilöstön tietotekniikan osaamistasoa kustannustehokkaasti. Toinen keskeinen kohderyhmä ovat oppilaitokset, jotka tarjoavat esimerkiksi tietokoneen ajokorttia osana opetusta,
kertoo käyttökoulutuksesta vastaava johtaja Jari Kyläjärvi Tieturi Oy:stä.
Tutkimusyhtiö IDC:n mukaan 60 prosenttia työajasta käytetään dokumenttien käsittelyyn ja 15 prosenttia organisaatioiden tuloista käytetään dokumenttien luomiseen, hallitsemiseen ja jakeluun (lähde: Document Management Alliance, IDC).
Tietoteknistä perusosaamista kohottamalla on mahdollista saada aikaan merkittäviä kustannussäästöjä ja lisätä työviihtyvyyttä. IISI-koulutus tarjoaa helpon ja aikatauluista riippumattoman tavan kehittää koko organisaation osaamista. Lähiopetuksessa osaamista voidaan sitten edelleen syventää,
Kyläjärvi jatkaa.
Koko organisaation kattavana koulutusratkaisuna uusi konsepti on edullinen. Sen kustannukset ovat alimmillaan vain 10 euroa henkilöltä. IISI-koulutuksen voi hankkia hosting-palveluna tai ohjelmistolisenssinä, jolloin ratkaisu integroidaan asiakkaan omaan ympäristöön.
Koulutukseen kuuluu osaamiskartoitus, alku- ja lopputestit, opiskelumateriaalit harjoituksineen sekä oppimista tukeva sähköinen oppimisympäristö. Etäopiskeluna voidaan suorittaa eKansalainen-, ECDL-, ECDL Advanced-, @-, A- ja AB-koulutuskokonaisuudet tai opiskella yksittäisten MS Office -ohjelmien käyttöä. Peruspaketti sisältää kieliversiot sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi.
Kokonaisuutta voidaan täydentää tutoroinnilla, yrityskohtaisella räätälöinnillä ja eri aihealueita syventävällä lähiopetuksella. Oppimiskokonaisuuksia voidaan jatkossa toteuttaa muun muassa erilaisten yrityskohtaisten tietojärjestelmien loppukäyttäjille. Koulutuksen puute on ollut tähän saakka huomattava ongelma uusien järjestelmien käyttöönotoissa,
sanoo Tieturin verkko-opiskeluratkaisuista vastaava johtaja Arja Sipola.
Lisätietoja:
Tieturi Oy
Jari Kyläjärvi, käyttökoulutuksesta vastaava johtaja
puh. 050 701 7330
jari.kylajarvi (at) tieturi.fi