Tieturi – kurssit nousussa

syyskuu 19, 2006

Cygate ja Tieturi yhdistävät voimansa tietoliikenteen koulutuksessa

Aihe: Lehdistötiedotteet — webmaster @ 11:01 ap

Suomeen syntyy uusi tietoliikenne- ja tietoturvakoulutuksen voimakeskus

Cygate Oy ja Tieturi Oy rakentavat yhdessä Suomen suurimpiin kuuluvan tietoliikenteen ja tietoturvan koulutusyksikön. Yhtiöt ovat solmineet sopimuksen, jonka myötä ne kehittävät, markkinoivat ja toteuttavat yhdessä uuden yksikön koulutusta. Tieturi johtaa ja hallinnoi uutta yksikköä, jonka nimenä säilyy Cygate Academy.

Järjestelyn myötä syntyy yksi Suomen johtavista tietoliikenteen ja -turvan kouluttajista, jonka tarjonnassa on noin 100 eri kurssinimikettä. Yksikön liikevaihto nousee lähes 2 miljoonaan euroon ja se toteuttaa vuosittain noin 7 000 oppilaspäivää. Yhteistyö alkaa lokakuun 2006 alusta.

Yhteistyömme yhdistää Tieturin vankan koulutusosaamisen Cygaten tietoverkkojen asiantuntijuuteen. Tämän ansiosta molemmat osapuolet pystyvät tarjoamaan aiempaa tehokkaammin tuotettuja ja monipuolisempia koulutuspalveluja,

Cygaten toimitusjohtaja Ari-Jussi Knaapila sanoo.

Perinteisen dataliikenteen lisäksi verkoissa liikutellaan yhä useammin myös puhetta ja multimediaa sekä käytetään langattomia päätelaitteita. Uusi koulutusyksikkömme vastaa näihin tarpeisiin. Cygaten ainutlaatuisen koulutuslaboratorion ja sertifioitujen asiantuntijoiden ansiosta pystymme vastaamaan kasvavaan kysyntään yhä paremmin. Yhteistyön myötä sekä omat että Cygaten asiakkaat saavat aiempaa monipuolisempaa koulutusta,

johtaja Veikko Kanerva Tieturista sanoo.

Lisätietoja:

Cygate Oy
Ari-Jussi Knaapila, toimitusjohtaja
(09) 613 8911
ari-jussi.knaapila AT cygate.fi
Cygate on tietoverkkojen tiennäyttäjä. Cygate auttaa asiakkaitaan hyödyntämään tietoverkkojen avaamia mahdollisuuksia suunnittelemalla, rakentamalla ja ylläpitämällä turvallisia verkkoratkaisuja. Cygaten toiminta perustuu asiakkaiden tarpeiden ymmärtämiseen, monipuoliseen kokemukseen, joustavaan toimintamalliin sekä syvälliseen tekniseen osaamiseen. Laitevalmistajista riippumattomana asiantuntijaorganisaationa Cygate toimittaa asiakkailleen aina parhaan saatavilla olevan kokonaisratkaisun ja valvoo sen toimivuutta 24 tuntia vuorokaudessa. Cygate Oy:n toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Joensuussa, Kouvolassa, Oulussa, Tampereella ja Turussa.
Lisätietoja: www.cygate.fi

Tieturi Oy
Veikko Kanerva, johtaja
0500-413883
veikko.kanerva AT tieturi.fi
Tieturi Oy on Pohjoismaiden suurin tietotekniikan ja projektijohtamisen koulutusyritys. Tieturi toimii asiakkaidensa liiketoimintoja tukevana kumppanina parantamalla niiden tietoteknistä osaamista ja auttamalla niitä nostamaan tuottavuuttaan projektikulttuuria kehittämällä ja prosesseja parantamalla. Taloustutkimus on arvioinut Tieturin kouluttajien ammattitaidon ja koulutustoiminnan luotettavuuden IT-alan parhaaksi (12/2005). Tieturi-ryhmän liikevaihto on vuonna 2006 20 miljoonaa euroa, mistä 12 miljoonaa euroa tulee Suomesta ja loput Ruotsista . Tieturin suurimpia asiakkaita ovat Nokia, TietoEnator, WMData Oy, Fujitsu Services Oy, Kansaneläkelaitos, Rautaruukki Oy, TeliaSonera, HP ja Microsoft. Tieturi konserniin kuuluu yksi Ruotsin suurimmista koulutusyhtiöistä Informator Utbildning Svenska AB. Tieturin palveluksessa Suomessa on noin 100 henkilöä Helsingin, Tampereen ja Turun koulutuskeskuksissa.
Lisätietoja: www.tieturi.fi

syyskuu 2, 2006

Tieturi on valittu yhdeksi Hansel Oy:n IT- koulutuksen puitejärjestelyn sopimustoimittajaksi

Aihe: Lehdistötiedotteet — webmaster @ 3:00 ip

Hansel ja Tieturi ovat tehneet heinäkuun 2006 alussa laajamittaisen tietotekniikan koulutuspalveluja koskevan puitesopimuksen. Sopimus ja puitejärjestely perustuvat hankintadirektiivin 32 artiklaan.

Sopimus kattaa seuraavat osa-alueet:

  • IT-koulutus päättäjille ja esimiehille
  • IT-koulutus tietotekniikka-asiantuntijoille
  • Perustietotekniikkakoulutus koko henkilöstölle

Sopimuksen piirissä on lukuisia ministeriöitä ja keskusvirastoja, yhteensä noin 200 julkisen sektorin organisaatiota. Koulutus ja kehittäminen käynnistyvät loppukesän ja syksyn 2006 aikana. Sopimus on voimassa neljä vuotta.

Lisätietoja:
Arja Siltanen
Tieturi Oy
p.+358 50 570 4099

Iisi -verkkokoulutus – lehdistötiedote

Aihe: Lehdistötiedotteet — webmaster @ 12:01 ip

MS Office -ohjelmien osaamista suurasiakkaille jopa 10 eurolla per henkilöPohjoismaiden johtava tietotekniikan ja projektijohtamisen koulutusyritys Tieturi Oy tuo markkinoille uuden etäopiskelukonseptin tietotekniikan perusteiden koulutukseen. IISI-koulutuskonseptin on kehittänyt suomalais-ruotsalainen Eyescream, jonka liiketoiminnan Tieturi osti maaliskuun alussa.

Tavoittelemme IISI-konseptilla erityisesti suuria, kansainvälisiä organisaatioita, jotka haluavat nostaa koko henkilöstön tietotekniikan osaamistasoa kustannustehokkaasti. Toinen keskeinen kohderyhmä ovat oppilaitokset, jotka tarjoavat esimerkiksi tietokoneen ajokorttia osana opetusta,

kertoo käyttökoulutuksesta vastaava johtaja Jari Kyläjärvi Tieturi Oy:stä.

Tutkimusyhtiö IDC:n mukaan 60 prosenttia työajasta käytetään dokumenttien käsittelyyn ja 15 prosenttia organisaatioiden tuloista käytetään dokumenttien luomiseen, hallitsemiseen ja jakeluun (lähde: Document Management Alliance, IDC).

Tietoteknistä perusosaamista kohottamalla on mahdollista saada aikaan merkittäviä kustannussäästöjä ja lisätä työviihtyvyyttä. IISI-koulutus tarjoaa helpon ja aikatauluista riippumattoman tavan kehittää koko organisaation osaamista. Lähiopetuksessa osaamista voidaan sitten edelleen syventää,

Kyläjärvi jatkaa.

Koko organisaation kattavana koulutusratkaisuna uusi konsepti on edullinen. Sen kustannukset ovat alimmillaan vain 10 euroa henkilöltä. IISI-koulutuksen voi hankkia hosting-palveluna tai ohjelmistolisenssinä, jolloin ratkaisu integroidaan asiakkaan omaan ympäristöön.

Koulutukseen kuuluu osaamiskartoitus, alku- ja lopputestit, opiskelumateriaalit harjoituksineen sekä oppimista tukeva sähköinen oppimisympäristö. Etäopiskeluna voidaan suorittaa eKansalainen-, ECDL-, ECDL Advanced-, @-, A- ja AB-koulutuskokonaisuudet tai opiskella yksittäisten MS Office -ohjelmien käyttöä. Peruspaketti sisältää kieliversiot sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi.

Kokonaisuutta voidaan täydentää tutoroinnilla, yrityskohtaisella räätälöinnillä ja eri aihealueita syventävällä lähiopetuksella. Oppimiskokonaisuuksia voidaan jatkossa toteuttaa muun muassa erilaisten yrityskohtaisten tietojärjestelmien loppukäyttäjille. Koulutuksen puute on ollut tähän saakka huomattava ongelma uusien järjestelmien käyttöönotoissa,

sanoo Tieturin verkko-opiskeluratkaisuista vastaava johtaja Arja Sipola.

Lisätietoja:

Tieturi Oy
Jari Kyläjärvi, käyttökoulutuksesta vastaava johtaja
puh. 050 701 7330
jari.kylajarvi (at) tieturi.fi

syyskuu 1, 2006

Hello world – Tervetuloa Tieturi blogiin

Aihe: Yleiset — webmaster @ 6:27 ip

Hei ja tervetuloa Tieturin blogiin!

Julkaisemme säännöllisesti Tieturi blogissa uutisia ja ajankohtaisia artikkeleita. Kirjoittajina ovat Tieturin kouluttajat ja yhteistyökumppanit.

Tilaa blogin RSS-syöte omaan uutislukijaasi tästä linkistä tai oikean yläkulman oranssista RSS-kuvakkeesta.

Tieturi blog on alkuvaiheessa “hostattuna” wordpress.com -palvelussa. Valitettavasti palvelussa käyttöliittymää ei vielä ole kokonaan suomennettu, mistä johtuen suomea ja englantia on siellä täällä sekaisin. Blogi tulee siirtymään lähitulevaisuudessa omalle palvelimelleen Tieturiin, jolloin käyttöliittymäänkin tulee muutoksia ja käyttöliittymän kielien sekamelska tulee korjaantumaan.

Bloggaa WordPress.comissa.